Kaukonäkö

Kaukokatseisista henkilöistä puhuttaessa on hyvä muistaa, että tarkka ja vaivaton eivät ole toistensa synonyymejä. Nuori kaukonäköinen kykenee kyllä näkemään tarkasti sekä kauas, että lähelle, mutta näkeminen ei tunnukaan vaivattomalta. Tämä johtuu siitä, että kaukonäköisellä on piilevää taittovirhettä, jonka silmän oma lihastoiminta korjaa työskentelemällä voimakkaasti. Oireina esiintyy epämukavaa näkemistä, silmien väsymistä ja niiden taakse kohdistuvaa kipua. Näön tarkentaminen eri etäisyyksille voi viedä normaalia pidemmän ajan, tuntuu ettei silmän zoomi toimi kunnolla. Rasitusoireet liittyvät monesti tarkkuutta vaativiin tehtäviin ja lukiessa voi ilmetä rivien hyppimistä sekä näön ajoittaista sumenemista.

Oireiden ilmaantuessa kauaskatseinen kaukokatseinen hankkii avukseen pluslasit. Pluslasit eivät välttämättä tarkenna näköä lainkaan, mutta niiden tehtävänä on poistaa silmistä ylimääräinen jännitys ja tehdä näkemisestä miellyttävämpi kokemus. Brilletissä optometristi määrittää asiakkaan voimakkuuden ja tarpeen mukaan kaukokatseiselle sopivat linssit. Pienemmillä voimakkuuksilla Essilorin väsymistä ehkäisevät Eyezen-linssit ovat loistava ratkaisu ehkäisemään silmien rasittumista. Suuremmilla voimakkuuksilla myös pluslinssien reunavääristymät lisääntyvät ja tällöin yksilöllinen yksiteholinssi voikin olla kokonaisuudeltaan parempi ratkaisu taittovirheen korjaamiseksi.

Pluslinssi on reunalta ohut ja paksuus lisääntyy linssin keskiosaan siirryttäessä. Mitä suurempi linssin halkaisija, sitä paksumpi linssi. Varastolinssit valmistetaan aina tietyn halkaisijan mukaan, jotta linssin halkaisija riittää kehykseen kuin kehykseen. Pienempään kehykseen hiottaessa jää linssin reunaan ylimääräistä paksuutta joka kostautuu linssin keskipaksuudessa. Brilletissä sanotaan ei pullonpohjille ja siksi linssit valmistetaan aina erikseen kehykseen sopivaksi. Kun linssi valmistetaan tiettyä kehysmuotoa ja kokoa varten saadaan siitä tehtyä mahdollisimman ohut, kevyt ja siisti.

Karsastus ja hajataitto >>>

Varaa aika näöntutkimukseen