Julkaistu: 24.09.2019
”Silmälasien ostaminen on vaikeinta mitä tiedän” – on lause, jonka optisen alan ammattilaisena kuulen yllättävän usein. Tämä harvoin liittyy linssivalintaan, joka onkin sitten ihan erillinen suo, vaan yleisemmin lauseen kuulee nimenomaan kehysvalinnan yhteydessä. Tuolloin itselle mieleen pujahtaa ajatus hikipisaroista, jotka kimpoilevat otsalle yrittäessäni tunkeutua liian pieniin farkkuihin sovituskopissa, myyjän kertoessa verhon takana, että ostettaessa niiden tuleekin olla hiukan napakat. Tuohon mielikuvaan verrattuna kehysten sovittaminen on todella helppoa. Useimmiten riittää, että riisuu pipon pois päästään kehysten sovittelun ajaksi. Miksi ihmeessä kehysvalinta silti koetaan niin hankalaksi?
Useimmiten kehysvalinnan hankaluus liittyy silmälasien käyttöön. Silmälasikehys on asuste, jota käytetään päivittäin usean vuoden ajan. Sen pitää toimia tilanteessa kuin tilanteessa, sopia asuun kuin asuun, korostaa persoonaa, kestää aikaa ja kulutusta. Harvoin menemme samoilla vaatteilla arkeen ja juhlaan, samoilla kengillä marjametsään ja konserttiin, mutta keskimääräinen kuluttaja käyttää samoja silmälasejaan kaikissa näissä tilanteissa. Ei siis ihme, että kehyksen valinta koetaan hankalaksi!
Usein kuluttaja myös uskoo silmälasitrendien muuttuvan nopeasti ja siksi välttää trendeihin mukaan menemistä. Lohdutukseksi voin paljastaa teille, että näin ei todellakaan ole! Avasimme Brilletin lokakuussa 2013, jolloin valikoimaamme kuului läjäpäin erilaisia pyöreitä kehyksiä. Rohkeimmat hankkivat omansa jo tuolloin. Nyt Brillet on ollut olemassa lähestulkoon kuusi vuotta ja yllätys yllätys hyllyistämme löytyy edelleen erilaisia pyöreitä kehysmalleja. Tilastojen mukaan keksimäärin silmälasit vaihdetaan kahden vuoden välein, parhaimmillaan trenditietoisella kuluttajalla voi siis olla käytössään jo kolmannet pyöreät kehykset. Vähitellen murros on kuitenkin tulemassa, nyt rohkeimmat etsivät kehyksiinsä kulmaa. Pyöreä muuttuu kuusi- tai kahdeksankulmaiseen malliin, tai se on rikottu ylä- tai alaosastaan yhdellä kulmalla. Muutos ei kuitenkaan tule hetkessä, murros ottaa aina aikansa ja varmasti menee vielä vuosia ennen kuin katukuvan vallanneet pyöreät kehykset tulevat katoamaan. Jos siis haluat sulautua joukkoon, etkä ole pyöreää vielä kokeillut, niin nyt voisi olla turvallinen hetki kokeilla.
Trendiä tärkeämpää on kuitenkin löytää ne omaan persoonaan sopivat kehykset. On kamalaa kuunnella, kun selkeästi väreissä viihtyvä asiakas, kertoo haluavansa neutraalinsävyisen kehyksen, jotta se sopii joka paikkaan eikä siihen kyllästy. Sovitellaan mustaa, joka on liian hyökkäävä, ruskeaa, joka on iholle liian lämmin ja harmaata, joka – no, on harmaa. Lopputuloksena mikään ei oikein näytä miltään. Ei tietenkään, koska se ei ole osa kantajaansa. Värejä kehysvalinnassa pelätään yllättävän usein ja aivan turhaan. Oikein valittu kehysväri sointuu kantajansa väreihin, ihoon, silmiin ja hiuksiin. Kun värivalinta tehdään huolella, se sopii asuun kuin asuun. Kehys on osa kantajaansa, eikä siihen silloin kyllästy läheskään niin helposti kuin siihen mitään sanomattomaan vaihtoehtoon. On ehkä turhaa jättää ostamatta se makea punainen kehys vain sen takia, ettei sillä voi surun kohdatessa mennä hautajaisiin.
Persoonallinen kehys ei kuitenkaan ole synonyymi näyttävälle ja värikkäälle kehykselle, kuten usein kuvitellaan. Persoonallinen on se, joka sopii juuri sinulle. Mikäli olet konservatiivinen pukeutuja, voi oikea valinta olla juurikin se siro ja neutraali harmaa. Jos kasvosi ovat kulmikkaat, ehkä uskallat hieman leikkiä muodolla ja valita kissamaisen kehyksen pehmentämään kulmikkuutta tai sitten menet valtavirran mukana ja valitset ne pyöreät, sekin pehmentää. Romantikolle oikea valinta voi olla hempeä roosa tai herkkä minttu. Koruja rakastava valitsee kiiltävää metallia, joko aisoihin tai koko kehykseen. Vaikka silmälasikehykset ovatkin nyt valtavirraltaan pelkistettyjä ja yksinkertaisia, löytyy meille jokaiselle ne elementit, jotka korostavat meitä yksilönä, siis kehykset, jotka ovat persoonalliset.
Hyvä asiakas, kuuntele ammattilaista. Meidän tehtävämme on myydä, me emme todellakaan halua olla myynnin esteitä. Mikäli ammattilainen siis kertoo sinulle, että valitsemasi kehys ei toimi, usko häntä. Yleensä taustalla on jokin anatominen ominaisuus. Kehys on liian pieni tai liian iso, nenäkappale ei ole sopiva tai aisakulma on väärä. Huonosti istuva kehys ei näytä hyvältä ja on epämukava käytössä. Yllättävän usein näkee myös televisiossa ”julkkiksilla” huonosti istuvia kehyksiä. Kehyksen alareuna makaa käyttäjän poskea vasten ja kehys heiluu puhuessa. Kehyksen yläreuna peittää ripset ja yläluomen, jolloin puolet silmästä jää piiloon. Kehyksen aisa taittuu liian aikaisin ennen korvaa ja kehys könöttää kaltevasti kasvoilla. Katsokaapa vaikka! Oikein valittu kehys sen sijaan on istuva ja mukava käyttää, se näyttää hyvältä eikä peitä silmiäsi.
Me Näköasiantuntijat olemme liikkeessä sinua varten. Kehyksiä on paljon, kaikenlaisia ja kaiken kokoisia. Hyllyssä kehys harvoin näyttää juurikaan miltään ja ne kaikki yksilöt ovat pelkkää massaa. Vasta löytäessään oikeanlaisen kasvon pääsee kehys oikeuksiinsa, siksi on tärkeää sovittaa. Jotta pääset helpommalla, eikä sinun tarvitse kokeilla jokaista mallia joka myymälästä löytyy, kerro rohkeasti kuka sinä olet, mitä sinä kehykseltäsi odotat ja anna meidän auttaa. Me etsimme sinulle ne mallit, jotka uskomme toimivan juuri sinun kasvoillasi. Ja jos emme heti ymmärrä kerro sekin, aina ammattilainenkaan ei pääse hetkessä kiinni asiakkaan toiveisiin. Ohjaa siis meitä, jotain voimakkaampaa, värikkäämpää, kulmikkaampaa. Yhdessä löydämme sinulle juuri sen oikean. Piipahda siis liikkeeseen ja näin talven lähestyessä riisu pipon lisäksi myös ulkotakki, tulet huomaan ettei kehysvalinta ole lainkaan niin hikistä hommaa!
Tavataan kehysvalinnan merkeissä,
Taina