
Eerika Hiukka
Optometristi
Eerika valmistui optometristiksi joulukuussa 2022 ja on täten tuorein tulokas Brilletin optometristien joukossa. Eerika on kuitenkin tuttu kasvo Brilletissä jo useamman vuoden takaa, sillä onhan hän työskennellyt osana Brilletin tiimiä jo lähes sen alkuajoista saakka.
Optometrian koulutuksessa Eerikan mielenkiinnon kohteina olivat erityisesti silmän terveyden tutkiminen sekä muut kliiniset opinnot. Nykyisen koulutusohjelman mukaisesti Eerikalla on piilolinssien sovitusoikeus, diagnostisten lääkeaineiden käyttöoikeus sekä heikkonäköisten apuvälineiden sovitusoikeus.
Vapaa-ajalla Eerika viettää paljon aikaa ystäviensä kanssa ja käy kuntosalilla. Hän nauttii myös ulkoilusta ja talvella lumilautailusta.
Puhelin: 0400 448 922
Sähköposti: eerika.hiukka(at)brillet.fi


Emilia Yrttiaho
Optometristi
Emilia on kerryttänyt optisen alan kokemustaan Brilletin tiimissä opiskelujensa alkuvuosista lähtien ja valmistui optometristiksi joulukuussa 2020.
Emilia koki nykyisessä optometristin koulutuksessa enemmän pinnalle nousseet kliiniset opinnot ja silmän terveyden tutkimisen erityisen kiinnostavaksi. Nykyisen optometristin koulutuksen mukaisesti Emilialla on piilolinssien sovitusoikeus, koulutus heikkonäköisten apuvälineiden sovitukseen sekä diagnostisten lääkeaineiden käyttöoikeus.
Vapaa-ajallaan Emilia harrastaa painojen heiluttelua kuntosalilla, jonka lisäksi hän nauttii luonnossa liikkumisesta ja ulkoilusta pienen koiransa kanssa.
- Valmistui optometristiksi Oulun ammattikorkeakoulusta 2020
- Piilolasien sovitusoikeus 2020
- Heikkonäköisten apuvälineiden sovitusoikeus 2020
- Diagnostisten lääkeaineiden käyttöoikeus
- Täydennyskoulutuspisteet >>>
Puhelin: 0400 448 922
Sähköposti: emilia.yrttiaho(at)brillet.fi


Hannele Typpö
Silmätautien erikoislääkäri
Hannele on erittäin kokenut silmälääkäri, jolla on yli 20 vuoden kokemus vastaanoton pitämisestä Rovaniemellä. Ennen Brilletiä hän on pitänyt vastaanottoa Silmälasi Roissa ja Silmäasemalla. Hannele ja Pasi Hiukka ovat työparina tehneet töitä jo vuodesta 1996 lähtien.
Asiakkaat kommentoivat Hannelea helposti lähestyttäväksi, mukavaksi ja ihmisläheiseksi lääkäriksi. Vapaa-aikaa Hannele viettää sekä Italiassa että Suomessa. Pyöräily, kävelylenkit, lukeminen ja ruuanlaitto täyttävät vapaa-ajan.
Koulutukset:
- Lääketieteen lisensiaatti
- Silmätautien erikoislääkäri 1998
Puhelin: 0400 448 922
Sähköposti: brillet(at)brillet.fi

Niina Niemelä
Optinen myyjä
Niina sukelsi kohti hänelle tuntematonta optista alaa helmikuussa 2022 ja on näin ollen tiimimme uusin jäsen. Hänen vahvuuksiaan ovat ehdottomasti iloinen asenne ja innokkuus oppia uutta. Niina on helposti lähestyttävä, ja erityisesti lapset ovat lähellä hänen sydäntään.
Vapaa-aikaansa Niina viettää kahden poikansa kanssa pyöräillen Rovaniemen kauniissa maisemissa sekä talvisin laskettelukeskuksia kierrellen. Lisäksi Niinan intohimona ovat muun muassa maalaaminen, piirtäminen sekä korujen teko.
Puhelin: 0400 448 922
Sähköposti: brillet(at)brillet.fi


Pasi Hiukka
Optometristi, yrittäjä
Pasi on toiminut optikkona Rovaniemellä jo vuodesta 1996. Optisen uransa Pasi aloitti yksityisen yrittäjän palveluksessa Silmälasi Roissa ja jatkoi menestyksekästä uraansa Silmäaseman myymäläpäällikkönä vuosina 2007–2013. Syksyllä 2013 Pasi perusti Brilletin Tainan kanssa.
Pitkästä kokemuksesta huolimatta Pasi on edelleen erittäin innostunut näkemisestä ja silmän terveydestä. Viime aikoina hän on keskittynyt vahvasti lasten näkemiseen liittyviin erityisongelmiin ollen mukana esim. kahdessa koululaisten näöntutkimuksia kehittävässä pilottiprojektissa ja ADHD:n ja näkemisen yhteyttä tutkivassa opinnäytetyössä.
Pasin erikoisaloja on kuivasilmä-tutkimukset, lasten näkeminen ja työnäkeminen. Tehtäväkenttään on kuulunut työnäkötutkimuksia, työterveyshuollon henkilökuntien kouluttamista sekä jalkautumista eri työpaikoille luennoimaan hyvän näkemisen merkityksestä ja näköergonomian parantamisesta. Pasi on viime aikoina luennoinut myös optisen alan ammattilaisille mm. lasten näkemisestä, työnäkemisestä ja glaukooman varhaisesta tunnistamisesta.
Vapaa-ajalla Pasi viihtyy Tainan kanssa kesäisin golf-kentällä ja talvella ulkoillessa ja kuntosalilla sekä ympäri vuoden rauhaisan järven rannalla kesämökillä.
Tunnustukset:
- Suomen Optometrian Ammattilaiset SOA Ry kultainen ansiomerkki
- FC Santa Claus Juniorit kultainen ansiomerkki 2013
- Likiliikkeen myöntämä Likineuvos – titteli 10.10.2019
- Nordic Optical Awards 2020: Best Optician in Finland 2020 >>>
- Näkeminen ja silmäterveys NÄE ry hopeinen ansiomerkki 2023
Koulutukset:
- Valmistui optometristiksi Oulun ammattikorkeakoulusta 1997
- Työnäkemisen asiantuntija 1998
- Piilolasien sovitusoikeus 2007
- Työterveyslaitoksen Suojainasiantuntija-koulutus 2014
- Diagnostisten lääkeaineiden käyttöoikeus 2016
- Master of Health Care, Clinical Optometry – opiskelija elokuu 2020 ->
- Täydennyskoulutuspisteet >>>
Luottamustoimet:
- Rovaniemen Elävä Kaupunkikeskusta ry, hallituksen puheenjohtaja 1.1.2023 ->
- Näkeminen ja silmäterveys NÄE ry:n hallituksen jäsen 1.5.2020 ->
- Suomen yrittäjät ry, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen 1.1.2022 ->
- Suomen OEL Oy hallituksen jäsen 1.6.2021 – 1.12.2022
- Suomen Näköasiantuntijat Oy:n hallituksen jäsen 1.6.2021 – 1.12.2022
- Rovaniemen Yrittäjät ry:n hallituksen jäsen 1.1.2014 – 31.12.2021
- Suomen Näköasiantuntijat Oy:n hallituksen puheenjohtaja 1.5.2020 – 31.5.2021
- Likiliike johtoryhmän puheenjohtaja 1.1.2016 – 10.10.2019
- FC Santa Claus Juniorit, johtokunnan puheenjohtaja 2011-2012 ja 2015
- FC Santa Claus Juniorit, johtokunnan varapuheenjohtaja 2013-2014
- Suomen Optometrian Ammattilaiset Ry, hallituksen jäsen 1996-2002
Puhelin: 040 717 1988
Sähköposti: pasi.hiukka(at)brillet.fi


Taina Hiukka
Optometristi, yrittäjä
Brilletin omistajapariskunnan kauniimman osapuolen, Tainan tunnistaa iloisesta, nauravasta olemuksesta ja Kolarin murtheesta. Hän perehtyy asioihin aina perusteellisesti ja pitää kaikki langat käsissään.
Taina työskenteli jo opiskelujen ohessa yksityisessä Sangat-liikkeessä. Silmäaseman ostettua Sangat-liikkeen hän siirtyi Silmäaseman palvelukseen. Syksyllä 2013 silloin vielä Kangas – nimellä tunnettu Taina perusti Brilletin Pasin kanssa.
Taina rakastaa kaupungin valoja ja rentoutuu luonnon rauhassa. Sosiaalisuus vaatii veronsa ja silloin luonto rauhoittaa. Kun elämässä on sopivassa suhteessa rauhaa ja kaaosta, on Taina tyytyväinen. ”Laiskottelu on ihanaa, kunhan on vähintään yksi projekti meneillään!” nauraa Taina.
Vapaa-aikaa Taina viettää Pasin kanssa mökillä rauhaisan järven rannalla. Kesäisin Taina ja Pasi viettävät aikaa golf-kentällä ja talvella laskettelurinteessä Lapin tuntureilla
Talvella 2018 Taina kouluttautui ColorMe-värianalyytikoksi ja tekee nykyään myös värianalyyseja. Lue lisää >>>
Tunnustukset:
- Rovaniemen Yrittäjänaiset ry valitsi Tainan Vuoden Yrittäjänaiseksi syksyllä 2016.
Koulutukset:
- Valmistui optometristiksi Oulun ammattikorkeakoulusta 2006
- Työnäkemisen asiantuntija 2009
- Piilolasien sovitusoikeus 2008
- Diagnostisten lääkeaineiden käyttöoikeus 2011
- Täydennyskoulutuspisteet >>>
Luottamustoimet:
- Rovaniemen Yrittäjänaiset ry:n hallituksen jäsen 1.1.2015-31.12.2020
- Rovaniemen Yrittäjänaiset ry:n varapuheenjohtaja 1.1.2016 -31.12.2018
Puhelin: 040 763 7572
Sähköposti: taina.hiukka(at)brillet.fi


Virpi Hyvönen
Optinen myyjä
Virpi on aloittanut optisen uransa Silmälasi Roissa 2002 ja ennen Brilletiin tuloa hän on palvellut rovaniemeläisiä Silmäasemalla vuodesta 2007 lähtien. Virpi on iloinen asiakaspalvelun ammattilainen, joka palvelee asiakkaita suurella sydämellä. Hän on todellinen kehysasiantuntija ja löytää kaikille hyvännäköiset ja sopivat silmälasit.
Virpi on aina positiivinen ja saa niin työkaverit kuin asiakkaatkin hyvälle tuulelle. Vapaa-aikanaan Virpi nauttii kokkailusta ja hyvästä kirjallisuudesta. Espanjankielen opiskelu on mieluisaa tulevia matkoja ajatellen.
Talvella 2018 Virpi kouluttautui ColorMe-värianalyytikoksi ja tekee nykyään myös värianalyyseja. Lue lisää ColorMe-värianalyysistä
Puhelin: 0400 448 922
Sähköposti: virpi.hyvonen(at)brillet.fi
Satu Alapuranen
Silmätautien erikoislääkäri
Inarista syntyisin oleva Satu on iloinen ja helposti lähestyttävä silmälääkäri, joka työskentelee Brilletin ohella myös Lapin Keskussairaalan silmäpoliklinikalla. Ennen Brilletiä hän on pitänyt yksityisvastaanottoa Silmälasi Roissa, Silmäasemalla ja Lapin Keskusoptiikassa.
Asiakkaat kertovat Sadun olevan silmälääkäri, joka kuuntelee rauhassa ja selittää perusteellisesti.
Koulutukset:
- Lääketieteen lisensiaatti
- Silmätautien erikoislääkäri 2006
Puhelin: 0400 448 922
Sähköposti: brillet(at)brillet.fi
Potilasasiamies
Tiina Toivonen, lainsäädäntöasioiden päällikkö, Suomen yrittäjät ry
Yhteystiedot: 041 528 5679, tiina.toivonen(at)yrittajat.fi